Kokoomusnaiset: Tuettu hoivavapaa parantaisi työssäjaksamista ja vähentäisi laitoshoidon tarvetta

TIEDOTE
 
Kansanedustaja, Kokoomusnaisten puheenjohtaja Sofia Vikman toivoo työssäkäyville tuettua hoivavapaata mahdollistamaan tilapäinen läheisen tai omaisen hoiva.
 
-    Valtaosa ihmisistä joutuu elämänsä jossain vaiheessa tilanteeseen, jossa läheinen tarvitsee äkillisesti apua ja hoivaa. Työssäkäyvien, läheistään hoivaavien määrä kasvaa väestön ikääntymisen myötä, perustelee Vikman ehdotusta.
 
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kalle Jokinen väläytti tuettua hoivavapaata puheessaan Kokoomuksen eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Oulussa. Tuki olisi tarkoitettu tilanteisiin, jossa työntekijä hoitaa omaistaan tai läheistään tilapäisesti. Tällaisia tarpeita voi tulla esimerkiksi oman iäkkään vanhemman leikkauksen tai äkillisen sairastumisen yhteydessä.
 
-    Väestön ikääntyessä meillä jokaisella on väistämättä enemmän vastuuta myös omista läheisistämme. Tämä on keskeistä paitsi kansantaloudellisesti, myös inhimillisesti. Yksi keino mahdollistaa läheisen hoitaminen olisi tuettu hoivavapaa, Vikman tarkentaa.
 
Arvioiden mukaan työikäisistä lähes kolmasosa hoivaa, auttaa tai pitää huolta omaisestaan tai läheisestään oman työssäkäyntinsä ohessa.
 
-    Hoivavastuu kasaantuu erityisesti naisille. Vanhemmuuden kustannusten ja niin lasten kuin iäkkäiden vanhempien hoivavastuun epätasainen jakautuminen heikentää myös naisten uramahdollisuuksia työelämässä. Työn ja läheishoivan yhteensovittamisen tulee olla nykyistä helpompaa, sanoo Vikman.
 
Vikman pitää tärkeänä, että perheen ja työn yhdistäminen sujuu myös silloin, kun työssäkäyvä haluaa hoitaa esimerkiksi ikääntyviä vanhempiaan.
 
-    Välittäminen on vastuun kantamista itsestä ja toisista. Läheishoivan järjestelyjä on kehitettävä, sillä jaksamisesta huolehtiminen on ennaltaehkäisevää toimintaa parhaimmillaan. Samalla vähennetään perinteisen laitoshoidon tarvetta ja ollaan läsnä ikäihmisten arjessa ja ehkäistään yksinäisyyttä, huomauttaa Vikman.
 
Hoivavapaan malli tulee Ruotsista, jossa työntekijän on mahdollista tuetusti jäädä hoitamaan sairastunutta läheistään. Ruotsissa työntekijä voi saada määräaikaista korvausta sairausvakuutuksesta. Suomessa työntekijällä on vuodesta 2011 ollut lain tuoma mahdollisuus hoivavapaaseen, mutta siihen ei saa taloudellista tukea.
Mallin yksityiskohdista, hoivavapaan enimmäiskestosta, tuen tasosta ja hoivavapaan käyttäjien määrästä riippuen selvityksessä on arvioitu kustannusten asettuvan 22-56 miljoonaan vuodessa.