Kokoomusnaisten puheenjohtaja Sofia Vikmanin tervehdyspuhe Kokoomuksen puoluekokoukselle 9.6.2018

Arvoisa puoluekokousväki,

Kokoomusnaisilla on unelma ja tavoite: Mahdollisuuksien tasa-arvon toteutuminen työelämässä. Jokaisella on oltava yksilön kykyihin, osaamiseen ja ahkeruuteen perustuvat mahdollisuudet menestyä ja edetä työelämässä sekä saada työnsä mukaista palkkaa. Yhteiskunnan rakenteita ja ihmisten asenteita on muutettava, jotta mahdollisuuksien tasa-arvo toteutuu ja jokainen voi edetä omalla ahkeruudellaan. 

Naiset ovat jo miehiä koulutetumpia, ja yli puolet korkeakouluistamme valmistuvista on naisia. Kuitenkin juuri naisten työuria leimaa osa-aikaisuus, pätkittäisyys ja matalat palkat. 

Kun haluamme tulevaisuudessa nähdä muunkinlaisia kuin historiallisen alhaisia syntyvyyslukuja, viestimme Suomen nuorille koulutetuille naisille ei voi enää olla, että te käytätte perhevapaista jatkossakin 98%. On aika jakaa vanhemmuutta tasaisemmin. 

Mahdollisuuksien tasa-arvo on paitsi itseisarvo myös avain kasvuun. On kansantaloutemme etu saada osaavien naistemme kyvyt täysimääräisesti käyttöön samalla, kun sujuvoitamme perheiden arkea ja huolehdimme tärkeistä palveluista.

Meidän on uudistettava yhteiskunnan rakenteita, jotta työelämän lähtöviiva on kaikille sama, eivätkä naiset lähde takamatkalta. Äitien työnantajille vanhemmuudesta aiheutuvat kustannukset on tasattava, ja tasavertaista vanhemmuutta tuettava. 

Murretaan myös suomalaisen työelämän vahva jako nais- ja miesvaltaisiin aloihin. Kasvatetaan ja kannustetaan pieniä tyttöjä ja poikia haaveilemaan työurista ja ammateista sukupuolesta riippumatta.

Rakkaat kokoomuslaiset,

Kokoomustoiminta tehdään yhdessä. Olemme täällä rakentamassa Kokoomuksen ja Suomen seuraavaa sataa vuotta - puolueen linjaa ja tavoitteita. Puoluekokous on järjestöväelle suora paikka vaikuttaa.

Ennen viime puoluekokousta (2016) Kokoomusnaiset totesivat, ettei puolueella ollut yhteisiä linjauksia perheisiin ja työelämään liittyvissä kysymyksissä - eikä näin ollen perhevapaauudistuskaan ollut Kokoomuksen tai maan hallituksen agendalla. 

Me Kokoomusnaiset emme kysyneet, mitä puolue voi tehdä hyväksemme vaan mitä me voisimme tehdä Kokoomuksen ja Suomen menestyksen hyväksi. Kokoomusnaiset tekivät Lappeenrannan puoluekokoukselle aloitteen, jonka seurauksena puolueelle tehtiin johdollamme Perheet ja työelämä -asiakirja laajan kenttäkierroksen siivittämänä. Asiakirja sisälsi myös Kokoomuksen perhevapaamallin. Asiakirjan tavoitteet nousivat hallitustyön ytimeen ja perhevapaauudistus isoksi yhteiskunnalliseksi puheenaiheeksi. Kokoomus on sitoutunut perhevapaauudistuksen toteuttamiseen nimenomaan Kokoomusnaisten aloitteellisuuden ansiosta, kuten puolueen puheenjohtaja Orpo on todennut.

Tämä kaikki kertoo siitä, että Kokoomuksen Naisten Liiton työtä mahdollisuuksien tasa-arvon puolesta tarvitaan yhä. 

Kokoomuksen Naisten Liitto iloitsee siitä, että Kokoomus on nyt sitoutunut toteuttamaan perhevapaauudistuksen. Kiitos puheenjohtaja Orpolle, joka on antanut tilaa tehdä ohjelmatyötä ja nostanut yhteiset tavoitteemme myös ministeriryhmän työlistalle ja eduskuntavaalitavoitteiksemme. Määrätietoisella työllä unelmamme työelämän mahdollisuuksien tasa-arvosta tehdään todeksi. 

Näillä sanoilla Kokoomuksen Naisten Liitto onnittelee satavuotiasta Kansallista Kokoomusta ja tervehtii sen puoluekokousta.

Kokouksen linjaukset rakentakoon arvolähtöisen ja tulevaisuuteen katsovan pohjan jatkaa yhdessä kohti tulevia eduskuntavaaleja. Ensi vuonna paitsi juhlimme Kokoomuksen Naisten Liiton satavuotista taivalta, myös teemme Kokoomuksesta suurimman puolueen ja Petteristä pääministerin.