Tasa-arvoa päivähoito-maksujen alennuksella

Syksyn budjettiriihen tärkeimpiä tavoitteita ovat työllisyyden turvaaminen ja talouskasvu. Hyvinvointi ja julkiset palvelut voidaan turvata vain, jos työllisyys saadaan nousuun. Jotta työn tekeminen olisi kannattavaa, tarvitsemme ratkaisuja, jotka kannustavat ottamaan työtä vastaan.

Lapsiperheiden kannalta merkittävin tekijä on päivähoitomaksujen suuruus. Kevään kehysriihessä kaavaillut maksukorotukset on peruttava ja tavoitteeksi otettava niiden alentaminen.

Kohtuulliset päivähoitomaksut edistävät tasa-arvoa; naisten osallistuminen työelämään lisääntyy, kun kannustinloukut poistuvat ja lasten välinen tasa-arvo vahvistuu, kun yhä useampi lapsi osallistuu varhaiskasvatukseen.

Mikäli päivähoitomaksujen korotus toteutuu, useassa perheessä pohditaan toisen vanhemman jäämistä kotiin lasten kanssa. Kahden alle kouluikäisen lapsen päivähoitomaksut uhkaisivat nousta niin korkeaksi, että erityisesti alemmissa tuloluokissa työssäkäynti ei ole enää kannattavaa.

Koska perheissä äitien palkat ovat usein isien palkkoja pienemmät, perheen talouden kannalta on kestävämpää, että äiti jää lasten kanssa kotiin. Tämä ylläpitää kierrettä, jossa naisten palkkataso ei nouse ja eläkekertymät laahaavat.

Päivähoitomaksujen alentamisella varmistettaisiin koulutuksen tasa-arvo. Suomessa vuonna 2013 3-vuotiaista 68% ja 4-vuotiaista 75% osallistui varhaiskasvatukseen. Vastaavat OECD-maiden keskiarvot olivat korkeammat, 74% ja 88%. Jotta osallistumista saataisiin nostettua, Suomessa tulee tavoitella pitkällä tähtäimellä osittain maksutonta varhaiskasvatusta.

Esimerkiksi 20h maksutonta varhaiskasvatusta viikossa mahdollistaisi tasa-arvoisen koulutuksen ja tasoittaisi lasten välisiä taitoeroja merkittävästi. Päivähoitomaksujen alentaminen on tärkeä askel kohti tätä tavoitetta ja reilumpaa Suomea.

Päivähoitomaksujen korottamisella tavoiteltaisiin yli 50 miljoonan euron säästöjä. Niissä kunnissa, jotka painiskelevat velkataakan alla, korotuspaine on suurempi. Kun toisissa kunnissa korotukset otettaisiin käyttöön ja toisissa ei, lapsiperheet joutuisivat eriarvoiseen asemaan eri puolella Suomea. Moni kunta ei kuitenkaan aio korottaa maksuja. Koska säästöjä ei näin saada, päivähoitomaksuja on turha korottaa.

Hyvinvointivaltio ja korkea työllisyys ovat pari. Päivähoitomaksujen korottaminen ei koskisi vain ylempiä tuloluokkia vaan kohdistuisi kipeästi myös tavallisiin, keskiluokkaisiin palkansaajiin.

Koska hyvinvointivaltio rahoitetaan pääasiassa keskiluokalta saatavilla verotuloilla, työllisyyden vahvistaminen on tärkein tavoite.

Vanhan viisauden mukaan Suomen parhaat vientituotteet ovat puu ja pää. Jos puu pettää, olemme päidemme varassa. Pienen kansan tulevaisuus on sen sivistyksen ja osaamisen tasossa. Vain tasa-arvoisella koulutuksella, joka alkaa jo varhaiskasvatuksesta, varmistamme tulevaisuuden osaamisen ja korkean työllisyyden.

 

Marjo Pakka 

FM, HTK
Kokoomuksen Naisten Liiton varapuheenjohtaja