01.02.2022
JULKILAUSUMA 29.1.2022
Kokoomusnaiset liittohallitus
Historian ensimmäisten aluevaalien tuloksissa tehtiin ennätyksiä sukupuolten välisessä tasa-arvossa. Tuoreista aluevaltuutetuista valtakunnallisesti 53 % oli naisia ja myös paikallisesti yli puolella hyvinvointialueista enemmistö aluevaltuutetuista on naisia. Median mukaan tämä on ensimmäinen kerta Suomen historiassa, kun valtiollisissa vaaleissa valittiin enemmän naisia kuin miehiä, tietty pois lukien presidentinvaalit.
”Olen todella iloinen tuoreiden aluevaltuutettujen sukupuolijakaumasta. Se kannattaa painaa mieleen luottamuspaikkaneuvotteluihin suunnatessa. Korkeamman äänimäärän tulee korreloida keskeisempien pestien kanssa. Kannustan Kokoomusnaisia kunnianhimoisiin pyrkimyksiin tavoitella äänimäärän ja listasijoituksen mukaan valtuutetulle kuuluvaa luottamuspaikkaa. Tässä peräänkuulutan myös aluevaltuustojen vastuuta huomioida sukupuolten tasa-arvoa luottamuspaikkojen jakamisessa”, toteaa Kokoomusnaisten puheenjohtaja, kansanedustaja Pihla Keto-Huovinen.
Tehtävänsä aloittavat aluevaltuustot päättävät jatkossa sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä pelastustoimen palveluiden toteuttamisesta sekä niihin varattujen resurssien jaosta. Sosiaali- ja terveyspalvelut siirretään kunnilta hyvinvointialueiden hoidettavaksi vuoden 2023 alusta alkaen.
”Vaikka tasa-arvon edistysaskeleista iloitsemme, niin alle 50 % jäänyt äänestysprosentti on todellinen haaste demokratialle. Aluevaltuustojen tulee siksi pyrkiä edustamaan alueen asukkaita mahdollisimman laajasti ja samalla kehittämään muita mahdollisia tapoja osallisuuden kehittämiseksi”, toteaa Kokoomusnaisten varapuheenjohtaja Satu Ylisiurua-Hemminki.
Lisätietoa
Puheenjohtaja
Pihla Keto-Huovinen
pihla.keto-huovinen@eduskunta.fi
Pääsihteeri
Niina Puikkonen
niina.puikkonen@kokoomusnaiset.fi