21.09.2022
Tänään vietetään YK:n kansainvälistä rauhanpäivää. Päivä on omistettu rauhan vahvistamiselle niin kansojen sisällä kuin niiden välilläkin. Päivän ajaksi kaikkien konfliktien toivotaan taukoavan.
Tänä vuonna rauhanpäivä saa erityisen merkityksen mielissämme. Euroopassa soditaan – Venäjän aloittama brutaali hyökkäyssotaa on jatkunut jo seitsemän kuukautta. Valitettavasti loppua ei edelleenkään näy.
Vierailin elokuussa Ukrainassa. Joku voisi ajatella, että raakalaismainen, myös siviileihin – naisiin, lapsiin ja vanhuksiin – kohdistuva sodankäynti, tuho ja terrori olisi lannistanut ukrainalaisia. Venäjä on pommittanut monet kansainvälisten lakien sotatoimien ulkopuolelle määrittelemät kohteet kuten sairaalat, koulut ja päiväkodit maan tasalle. Venäläisten kynsistä vapautuneista kylistä on paljastunut järkyttäviä sotarikoksia, kidutusta, teloituksia ja seksuaalista väkivaltaa. Näky oli monin paikoin sanalla sanoen lohduton. Kaikesta tästä huolimatta päällimmäisenä ukrainalaisilta välittyi vahva taistelutahto ja päättäväisyys. Yhteisistä keskusteluistamme niin valtiojohdon kuin kansalaistenkin kanssa kumpusi ennen kaikkea usko parempaan huomiseen. Tukea tarvitaan edelleen, mutta tahtoa ei puutu.
Meitä kaikkia järkyttäneen sodankäynnin sivujuonteena Ukraina on käynnistänyt lukuisia uudistuksia voidakseen lähitulevaisuudessa aloittaa neuvottelut EU-jäsenyydestä. Tarvittavien kriteereiden täyttäminen edellyttää vielä paljon työtä, mutta näidenkin tavoitteiden saavuttamiseen Ukraina tuntuu suhtautuvan samanlaisella päättäväisyydellä. Keskeisiä kehityskohteita ovat korruption kitkeminen, vähemmistöjen aseman parantaminen sekä toimet tasa-arvon parantamiseksi. On tärkeää, että tuemme Ukrainaa myös tällä tiellä.
Tasa-arvo ja demokratia ovat kiinteässä yhteydessä rauhan ja vakauden kanssa. Kestävää rauhaa ei yleensä saavuteta yhteiskunnissa, joissa vain harvoilla on mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa. YK:n rauhanpäivä on hyvä päivä muistaa, että myös Euroopan Unioni on pohjimmiltaan rauhanprojekti.