09.06.2020
THL julkaisi maanantaina kouluterveysraporttinsa. Siitä nousi esille yksi erittäin huolestuttava yksityiskohta: 51 kyselyyn vastannutta Suomessa syntynyttä tyttöä on joutunut silvottavaksi. Kyseisessä kouluterveyskyselyssä selvitettiin ensimmäisen kerran sitä, onko vastaaja ympärileikattu. Tämä kysymys esitettiin toisen asteen kahden ensimmäisen vuoden opiskelijoille.
Tyttöjen ympärileikkauksesta ilmiönä on ollut viitteitä myös Suomessa, mutta viranomaistietoa aiheesta on toistaiseksi kerätty hyvin vähän. Nyt saadut tulokset kertovat kuitenkin karua kieltään: Suomi ei ole yhteiskuntana onnistunut suojelemaan tyttöjä väkivallalta.
Lain mukaan naisen ympärileikkaus katsotaan törkeäksi pahoinpitelyksi. Teko on rangaistava myös siinä tapauksessa, että Suomessa vakituisesti asuva tyttö silvotaan ulkomaanmatkan aikana.
THL:n kysely teetettiin toisen asteen opiskelijoille. Tämä jättää ilmiöstä ison osan piiloon, sillä kaikki riskiryhmään kuuluvista tytöistä eivät siirry toisen asteen opintojen pariin. Kyselyllä olisikin erittäin todennäköisesti saatu kattavampia tuloksia, mikäli se olisi teetetty myös peruskouluikäisille oppilaille. Jatkossa laajemman ja kattavamman otannan saamiseksi olisikin syytä harkita kyselyn laajentamista myös peruskouluikäisiin.
Kyselyn laajentamisen sijaan THL on kuitenkin kertonut luopuvansa ympärileikkausta koskevasta kysymyksestään vuonna 2021 teetettävässä vastaavassa kouluterveyskyselyssä. Päätöstä on vaikea ymmärtää. Jotta voisimme kattavammin estää silpomisen tulevaisuudessa, tulisi meidän kerätä asiasta enemmän tietoa. Vain faktapohjaisesti voimme suojella näitä väkivallan uhriksi joutuvia tyttöjä paremmin tulevaisuudessa.
Ympärileikkauksen haitallista perinnettä maailmanlaajuisesti on onnistuttu pikkuhiljaa vähentämään estämiseen tähtäävällä ehkäisytyöllä, lainsäädännöllä sekä yleisen tietoisuuden lisäämisellä. THL:n kouluterveyskysely puoltaa jo aikaisemmin esittämääni näkemystä, että Suomessa on kiireellinen tarve puuttua vahvemmin ilmiöön. Lisäksi on turvattava jo silvotuille tytöille ja naisille tukea sekä avaus- ja korjausleikkauksia toimenpiteet aiheuttamien fyysisten vahinkojen korjaamiseksi. Sukupolvelta toiselle usein siirtyvä ympärileikkausten kierre tulee saada katkaistua. Se edellyttää aiheen esille nostamista, lisää tietoa, tiedon jakamista sekä lainsäädännöllisiä muutoksia.