21.02.2022
JULKILAUSUMA 17.2.2022
Kokoomusnaiset liittohallitus
Lastensuojelun ahdinko on puhuttanut mediassa lähivuosien aikana ja saman huolen nostaa esiin tuore lapsiasianvaltuutetun kertomus eduskunnalle. Siinä todetaan lastensuojelun olleen jo 1990-luvulta asti kriisiytyneessä tilassa, joka aiheuttaa inhimillistä kärsimystä niin lapsille kuin heidän läheisilleen sekä tulee myös taloudellisesti kalliiksi.
Lapsiasiavaltuutetun raportissa kuvataan, kuinka sijaishuollon piirissä olevien lasten määrä on noussut jo 30 vuoden ajan. Vuonna 1990 sijoitettuna oli noin 6 000 lasta ja vuonna 2020 noin 16 500 lasta ja nuorta. Teini-ikäisten huostaanotot ovat lisääntyneet erityisen voimakkaasti.
”Sijaishuollon tarpeen kasvu on ollut esillä lukuisia kertoja julkisessa keskustelussa, mutta asian kiireellisyyttä ei ole tunnistettu eikä merkittäviä satsauksia ole nähty. Sijaishuollossa olevien lasten ja nuorten määrän jatkuvaa kasvua voi pitää lapsipolitiikan lähivuosien suurimpana epäonnistumisena”, toteaa Kokoomusnaisten puheenjohtaja Pihla Keto-Huovinen
Tutkimusten mukaan lasten ja nuorten pahoinvointi paikallistuu erityisesti sijoitettuna oleviin lapsiin, joilla ongelmat seuraavat liian usein pitkälle aikuisuuteen. Toisin sanoen sijaishuolto ei onnistu turvaamaan sellaisia turvallisia kasvuolosuhteita, että heidän myöhemmän elämänsä riskit onnistuttaisiin välttämään. Paras tapa turvata lasten hyvinvointia olisi pyrkiä ennaltaehkäisemään sijaishuollon tarve.
”Lapsipolitiikan ytimessä on lasten hyvinvointi ja valitettavasti tällä hetkellä sen edistämisessä epäonnistutaan. Sijaishoidon tarpeen kasvu tarkoittaa ennaltaehkäisevien palveluiden epäonnistumista jopa vuosikymmenten ajan”, toteaa Kokoomusnaisten varapuheenjohtaja Salla Mäkelä.
Lapsiasiainvaltuutettu on kertomuksessaan nostanut esiin tarpeen lastensuojelulain kokonaisuudistukselle, jota myös Kokoomusnaiset peräänkuuluttaa. Se ei yksin ratkaise lastensuojelun ongelmia, mutta se selkiyttäisi nyt kymmeniä kertoja pirstaleisesti muutettua lakia, jonka noudattaminen ja ymmärtäminen on jo asiantuntijoillekin vaikeaa.
(Kannanoton lähdetiedot: Lastensuojelu 2020 tilastoraportti 19/2021, 7.6.2021 Suomen virallinen tilasto, Lastensuojelu THL)
Lisätietoa
Puheenjohtaja
Pihla Keto-Huovinen
pihla.keto-huovinen@eduskunta.fi