23.09.2022

Meillä Kokoomusnaisten liittohallituksen jäsenillä on vuorotellen blogin kirjoitusvuoro ja omani alkoi uhkaavasti lähestyä, eikä mielessä ollut mitään aihetta mistä inspiroitua tai uskaltaa kirjoittaa. Ja siitä se punainen lanka minulla sitten syttyikin. Uskaltaa. Miksi en uskaltaisi kirjoittaa aiheesta kuin aiheesta?


Hyvässä kirjoituksessa pitää olla houkutteleva aihe, koukuttava alku, asiapitoinen keskiosio ja iskevä lopetus. Ne onnistuvat helpommin kuin sen aiheen päättäminen. Pyörittelin aiheita ja aloitin kirjoittamaankin, kunnes aivoihini tuli aina jokin pikku piru huutelemaan: ’Oletko varma, että tiedät aiheesta tarpeeksi? Oletko valmis kritiikkiin mitä tästä voi syntyä? Mitä, jos kirjoitat jotain väärin?’. On totta, että kun kirjoittaa asiapitoista tekstiä, on faktojen ja lähteiden oltava kunnossa. Mutta kyllä sitä voisi olla armollisempi itselleen ihan vaan mielipidekirjoitusta kirjoitettaessa.


Nykypäivän somekritiikki ja maalittaminen luovat valtavat paineet lausua minkäänlaista julkista, saati kirjoitettua lausuntoa tai mielipidettä. Ei sen näin pitäisi olla. Meillä on sanan- ja mielipiteenvapaus kyllä, mutta siitä aiheutuva mahdollinen kritiikki tai kannustuksen puute, ohjaa meitä valitsemaan tekemättömyyden tien. Eli emme sitten kirjoita tai kerro mielipidettämme. Tämä on huolestuttavaa.


Pelkästään jo sosiaalisessa mediassa oman mielipiteen kirjoittaminen saattaa aiheuttaa epävarmuutta. Ja sivuutetaan asia, että kyllä sen joku muu sitten kirjoittaa tai hoitaa. Mitä sitten kun ne rohkeimmat meistä loppuu tai uupuu? Kuka sitten antaa näkökulmille ja mielipiteille kasvot?

Tässä on itsellänikin iso kehittymisen paikka. Tämäkin kirjoitus olisi voinut olla feminismin uusista kasvoista tai siitä mitä naiset joutuvat kohtaamaan miesten johtamassa urheilumaailmassa. Tekstiä oli jo paperilla niin sanotusti ennen kuin itsesensuuri iski. Ja ne olisivat olleet kenties huomattavasti räväkämpää luettavaa!


Ole sinä rohkeampi kuin minä! Kirjoita, kerro, huuda tai vaikka laula mielipiteesi maailmalle. Kokeile ensin pienemmälle yleisölle ja laajenna yleisöäsi itsevarmuuden kehittyessä. Näin minä ainakin aioin tehdä!

Jaa sisältö: