31.03.2022
Me suomalaiset olemme erinomaisia lukemaan turvallisuuspoliittisten lausuntojen ja selontekojen rivienvälejä. Osaamme tulkita mitä erilaisissa sanankäänteissä oikeasti on tarkoitettu, vaikka sanatarkasti luettuna teksti olisikin jotain ihan muuta. Turvallisuuspolitiikassa olemme luoneet myös omaa erityistä retoriikkaa, jonka vain suomalaiset ymmärtävät.
Keskustelu NATO- ovesta on yksi näistä viimevuosien turvallisuusmantroista, jonka mielikuvissa rakennettua sisältöä suhteessa tosiasialliseen tilanteeseen arvioidaan nyt, kun ovesta pitäisikin oikeasti päästä sisään ja nopeasti. Onko Suomella aidosti mahdollisuus vielä avata se kunnolla vai kompastummeko kynnykseen ja horjahdamme ulkopuolelle?
Turvallisuustilanne on muuttunut nopeasti ja pitkäksi aikaa. Tästä vallitsee laaja yksimielisyys. Nyt meillä on kuitenkin menossa taas oma erityinen suomalainen tapa, jossa keskustellaan ja valmistaudutaan, ikään kuin kursaillaan kahvipöydän äärellä, että tohtiiko tässä nyt lähemmäs mennäkään ja ei tässä nyt mitään kiirettä ole, menkääs te ruotsalaiset vaan nyt ensin, kun kumminkin kauempaa olette tulleet.
Kostautuuko tämä kursailu meille? NATO on sanonut, että ovi on auki, kuitenkin on tosiasia, ettei Suomen ja Ruotsin, tai pelkästään Suomen, liittyminen olisi enää aivan yksinkertainen asia. Tässä tilanteessa on riskinä, että jos Suomi tapansa mukaan kursailee oven raossa ja tällä kertaa liian pitkään, meille todetaankin, että pöytä on jo varattu.
Mitä jos ei sitten tehdä mitään? Jäädään tähän ja katsotaan kuinka käy. Luotetaan, että meillä on edelleen se jokin salaperäinen taito pärjätä Venäjän kanssa, ollaan ja elellään ihan vaan hissukseen ettei vaan ärsytetä. Venäjä on osoittanut, että siihen ei voi luottaa, se ei kunnioita mitään tai ketään, paitsi ehkä pakottavaa voimaa. Tästä syystä tämä vaihtoehto ei vaan enää ole oikeasti relevantti vaihtoehto. Miten sitten turvallisuuspolitiikan rakentaminen EU:n varaan tai kahdenkeskisten suhteiden varaan, riittäisikö se ja onnistuisiko se USA:n kanssa, turvaisiko USA meitä ilman NATOA-jäsenyyttä? Pelkkä Ruotsi tuskin riittää kumppaniksi kenenkään mielestä, mutta entä jos samaan porukkaan koitetaan saada myös Iso-Britannia? Epävarmoja vaihtoehtoja, josta kukaan ei tiedä. Kaiken lisäksi Suomi itse torpedoi sen lisäturvamahdollisuuden, jota EU:n 42.7 artiklan muodossa meille aikoinaan tarjottiin. Näissä tilanteissa tämä idän ja lännen väliin jääminen lisäisi merkittävästi myös maariskiä, jossa sotilaallisen uhan lisäksi aiheutuu taloudellisia seuraamuksia, kun ulkomaalaiset sijoittajat vetävät rahojaan pois Suomesta ja investoinnit jätetään tekemättä, matkailijat jättävät tulematta ja valtion korot nousevat jyrkästi. Jäljelle jää NATO.
Rauhanaikana ei tartte ja sodanaikana ei pääse -milloin on siis oikea aika hakemuksen jättämiselle? Selvää on, että aikaikkuna kapenee. Mitä kauemmin aikaa kuluu, sitä paremmin Venäjä pystyy rakentamaan vastatoimia Suomea kohtaan. Enää ei ole sellaista vaihtoehtoa, jossa joskus hamassa tulevaisuudessa voisimme huomaamattomasti livahtaa NATO-ovesta. Se aika oli ja meni. Ei kuitenkaan tässä ajanhetkessä kannata kaivaa vanhoja virheitä, vaan kannustaa niitä, jotka nyt reippaasti ja rohkeasti kääntävät takkinsa tässä asiassa. Suomessa on aina osattu arvostaa tyylikkäästi ja oikeaan aikaan tehtyjä takinkääntöjä.
Turvallisuuspoliittiseen keskusteluun on yli puoluerajojen tullut vauhdilla sukupolvi, joka ei harrasta vanhaa retoriikkaa eikä tulkitse rivivälejä. Nyt puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä. Ehkä hieman yllättäenkin, se ei ole aiheuttanut juurikaan kritiikkiä ja vain muutamia tunkkaiselta tuntuvia lausahduksia ja tuulahduksia suomettumisen kulta-aikoja haikailevilta henkilöiltä. NATOn kannatuksen kasvu on huimaa. Selkeä enemmistö kansalaisista näkee sen parempana vaihtoehtona kuin yksin jäämisen. Suosio on jopa niin kova, että enää kansanäänestystä ei pidetä olennaisena vaatimuksena.
Nyt on pidettävä jalka tiukasti oven välissä, eikä saa antaa tuulen painaa sitä kiinni nenämme edestä. Tartutaan oven kahvaan ja astutaan kynnyksen yli. Samalla tiedostaen se, että tämä aika, jonka olemme oven välissä, on kaikkein vaarallisin ja siihen pitää varautua. Se on kuitenkin huomattavan paljon lyhyempi aika painostusta ja vaaraa, kuin jos jäisimme pysyvästi yksin idän ja lännen väliin pyöröoveen pyörimään ja odottamaan sitä, koska alkaa tapahtumaan.
Puheet ja tulkinnat auki olevasta NATO-ovesta saivat monet, niin minutkin, ajattelemaan että prosessi hakemuksen jättämisen ja väliaikaisten turvatakuiden kautta jäseneksi, olisi ollut nopea ja tapahtunut nopeasti Venäjän hyökkäyksen jälkeen. Nyt tehdään kuitenkin jälleen yhtä turvallisuuspoliittista selontekoa, joka tulee eduskunnalle huhtikuussa, valiokuntakäsittelyt toukokuussa, päätökset toukokuun lopussa tai kesäkuun alussa. Hakemus voisi lähteä ennen juhannusta. Laaja yhteisymmärrys hakemuksen jättämisestä vaikuttaa vallitsevan kaikkien puolueiden välillä. Yhteinen näkemys näyttää vallitsevan myös siitä, että tavallinen enemmistöpäätös riittää ja kansanäänestystä ei tarvita. Samaan aikaan valtiojohto vaikuttaa tekevän nyt tosissaan hartiavoimin hommia, että ovi pysyy auki
Ovi on nyt auki, lopetetaan kursailu ja astutaan kohti katettua pöytää.
Satu Ylisiurua-Hemminki
Kokoomusnaisten varapuheenjohtaja
